Tietokannat ja rajapinnat

Tietokannan suunnitteleminen on yksi keskeisimpiä seikkoja melkeinpä minkä tahansa järjestelmän toteuttamisessa. Järkevästi suunniteltu tietorakenne helpottaa muuta toteutusta ja vähentää jatkossa tarvittavan työn määrää huomattavasti. Jälleen kerran vanha viisaus hyvin suunniteltu on puoliksi tehty pätee varsin mainiosti.

Tietokantana tuotannoissamme on yleisimmin MariaDB, MySQL, PostgreSQL tai muu relaatiotietokanta. Käytettävä tietokanta riippuu aina tarpeista ja vaikka yleensä suosimmekin perinteisiä relaatiotietokantoja, eivät NoSQL- ja dokumenttipohjaiset tietokannat kuten MongoDB ole mitenkään poissuljettuja. Tarpeet ratkaisevat, ei tekniikka.

Tietokantasuunnittelu

Rajapinta eli API

Rajapinnalla (application programming interface, API) tarkoitetaan ratkaisua, jonka avulla eri järjestelmät voivat keskustella keskenään. Esimerkiksi verkkokauppa voi hoitaa maksuliikenteen maksunvälittäjän rajapintaa hyödyntäen. Maksuliikenne tapahtuu ihan eri järjestelmän kautta kuin tuotteiden tilaus, vaikka käyttäjän näkökulmasta pysytäänkin koko ajan yhdessä ja samassa palvelussa.

Rajapintoja voidaan hyödyntää myös palvelun sisäisessä kommunikoinnissa. Palvelulla voi esimerkiksi olla verkkosivusto ja mobiiliappi, joiden toiminnallisuudet ovat ainakin osittain samat. Sekä verkkosivusto että mobiiliappi voivat hakea ja tallentaa tietoa järjestelmään yhden ja saman rajapinnan kautta. Näin samaa toiminnallista koodia ei tarvitse kirjoittaa moneen kertaan.

Rajapinta voi olla myös avoin, kuten useiden julkisten palveluiden kohdalla onkin, jolloin sitä voi hyödyntää kuka tahansa.

Integraatiot

Tarviiko verkkosivustosi tai muu järjestelmäsi saada keskustelemaan jonkin ulkopuolisen järjestelmän kanssa? Ei hätää, meillä on pitkä kokemus monenlaisista integroinneista. Kuten edellisestä kappaleesta kävikin ilmi, toteutetaan integraatiot yleisimmin rajapintojen avulla.

Tietokannat ja rajapinnat